|
KONSERNIN EMO
Oulaisten Liikenne Oy sai alkunsa vuonna 1936
kun Joonas Pirttijärvi aloitti liikenteen linjalla
Oulainen-Haapavesi-Piippola. Ensimmäisenä autonaan hänellä oli
14-paikkainen Chevrolet.
Joonaksen esimerkki innoitti muitakin
Pirttijärven veljeksiä. Matti Pirttijärvi aloitti liikennöinnin
vuonna 1938 Haapaveden ja Nivalan välillä ja Väinö, Otto ja Eino
seurasivat kahden vanhemman veljensä esimerkkiä.
Veljekset yhdistivät toimintansa vuonna 1953,
jolloin perustettiin Oulaisten Liikenne Oy, joka on sittemmin
laajentunut yritysostojen myötä maakunnalliseksi linja-auto- ja
matkatoimistopalveluja tarjoavaksi konserniksi.
Oulaisten Liikenne Oy tarjoaa ihmisläheistä
ammattitaitoa, jonka ansiosta matkustat turvallisesti ja
miellyttävästi. Kuljettajamme ovat asiakaspalvelun ammattilaisia,
joista suurin osa on suorittanut kuljettajan ammattitutkinnon. He
tuntevat niin kylätiet kuin Euroopan valtaväylätkin.
Tarjoamme täyden palvelun tilausajoja, joiden
suunnittelussa auttaa matkatoimistomme Matka-Rasti
Oy. Saat halutessasi meiltä kaikki
ruokailuista opastuksiin, juna-, laiva- ja lentoliput sekä ulkomaan
lomamatkat.
Meiltä löytyy useita täysturistibusseja
(14-62 paikkaa), joiden varustukseen kuuluu säädettävät istuimet,
suuret jalkatilat, WC, videot, pöydät, GSM, kahvinkeitin ja
ilmastointi. Meillä on myös invabussi
käytössä liikuntaesteisille.
|